Pirjo Vahala Olen 61 v ja syntyjäni nousiaislainen ja viettänyt siellä koko ikäni. Lapsuudenkodista muutin Nousiaisten työväentalolle. Vuonna 1966 jolloin avioidun Taiston kanssa. Meillä on 1 aikuinen poika.Harrastuksiini kuuluu matkailu ja jonkin verran liikuntaa.Ammatiltani olen siivooja, myöhemmin olen kouluttautunut siivoustyön ohjaajaksi.Nousiaisten kunnan palveluksessa olen ollut siivoojana Henrikin koulussa 1969 lähtien. SDP:n toiminta on tullut tutuksi minulle jo vuodesta 1966 lähtien, jolloin muutin työväentalolle jossa pidettiin yhdistyksen kokoukset ja niissä mukana olleena minulle annettiin vuosien kuluttua edustus useisiin lautakuntapaikkoihin. Nousiaisten sos.dem. yhdistys Jousi I sihteerinä toimin noin 10 vuotta ja puheenjohtajana vuodesta 1991 lähtien.Kunnanvaltuustossa olen ollut vuodesta 1993 Ay – toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 1983 alkaen, jolloin aloitin silloisen KTV: n nykyisen JHL: n osasto 287 Nousiaisten kunnan palveluksessa olevien jäsenten pääluottamusmiehenä. Yhdistyksen hallitukseen jäseneksi tulin 1986 ja siitä olen toiminut opintosihteerinä ja varapuheenjohtajana noin 10 vuotta.Yhdistys ja Ay – toiminta ovat antaneet minulle laajan kuvan siitä mitä kunnissa eri sektoreilla tapahtuu. Tässä taustaa ajatuksilleni, että peruspalvelut tulee turvata ja taata niiden saatavuus koko Nousiaisten kunnan alueella. Palvelutaso säilytettävä nykyisellään sekä kehittämis mahdollisuus taattava.Kunnan palveluksessa olevan henkilökunnan jaksamista, työn kehittämistä, erikoistumista ym. tuettava.Näiden toteuttamiseen olisi tehtävä kuntien välistä laajaa yhteistyötä, kuntaliitoskaan ei poissuljettu. Rakentavat päätökset kunnassa tehtävä yli puoluerajojen kuntalaisten eduksi.Säilytettävä vireä, kehittyvä, ihmisläheinen kunta, joka takaa asukkailleen tasa-arvon ja turvallisuuden.Näihin asioihin haluan vaikuttaa kunnan päätöksenteossa. |